Pahvia, noppia ja paperinpaloja - lautapelit ja minä

Teksti: Emilia Leppälä

Tarkoitukseni on kirjoittaa blogijuttuja lautapeleistä - sekä omista, lainatuista että kodin ulkopuolella pelatuista lautapeleistä. Arvostelu kuulostaa vähän liian painavalta sanalta, mutta ainakin jonkinlaisia pelikokemuksia ja tunnelmia aion raapustella. Ensin kerron kuitenkin vähän itsestäni siitä, millaisista peleistä pidän, josko se antaisi hieman käsitystä siitä, mitä on tulossa.

En muista juuri pelanneeni lautapelejä lapsena. Poikkeus tästä oli pelikummajainen, jossa tyrannosaurus rex oli varastanut muiden dinosaurusten munat, jotka sitten piti kähveltää takaisin. Myöhemmin, joskus teininä, pelasin serkkujeni ja veljeni (eli tämän blogin aloittaneen Samulin kanssa) Bangiä ja Arkham Horroria. Tosin jälkimmäisestä en silloin tainnut tajuta hölkäsen pölähtävää, mutta mitäpä siitä, ainakin meillä oli mukavaa.

Bang!

Toden teolla lautapelien pariin eksyin kuitenkin vasta aikuisena Battlestar Galactican kautta. Yksi peli johti toiseen, ja nykyään pelaan melko paljon. Kämppikselläni on hurmaava valikoima pelejä - eritoten kaksinpelejä - ja itselläni on oikein mukava korttikirjasto Magic the Gatheringiä. Peliseuraakin löytyy jonkin verran. Kämppiksen lisäksi, minulla on kaksi kaveria, jotka käyvät kylässä nimenomaan lätkimässä Magiciä ja joskus pelaamassa muutakin. Ravaan myös Oulun Fantasiapelien lautapeli-illoissa ja vapaamuotoisissa Magic-tapahtumissa aina kun ehdin.

Magic the Gathering

Magic the Gathering, pakanrakennuspohjainen korttipeli, on suuri rakkauteni kaikkien pelien joukossa.  Minun ja Magicin ensikohtaaminen tapahtui kesällä 2015, kun Samuli osti itselleen kaksi aloittelijoille tarkoitettua intro dekkiä. Siitä se lähti, ja kohta kortteja leijaili jo ovista ja pikkuhiljaa ikkunoistakin. Ensimmäinen ihkaoma settini oli Elspeth vs. Kiora -duel-dekki, joka koostui siis kahdesta pakasta. Niistä toisella pelaan edelleen, vaikka se onkin matkalla muuttunut huomattavasti. Samoihin aikoihin aloin pykätä myös ensimmäistä omaa pakkaani, joka suojiensa värin mukaan sai lempinimen Violetti. Vaikka sen kortit ovat jo vaihtuneet moneen kertaan, on idea säilynyt suunnilleen samana ja se onkin minulle yhä erityisen rakas. Nykyään pakkojeni määrä on kasvanut lisää, ja korttikirjastonikin on vallannut kokonaisen hyllyn keittiön kaapista, eikä tälle kehitykselle näytä tulevan loppua. : D

Magicin lisäksi pidän todella monenlaisista lautapeleistä. Pelistä riippumatta jo pelaamishetki ja -seura itsessään rentouttavat. Pelatessa ajatukset keskittyvät laudan tapahtumiin ja irtoavat arkisista asioista. Varsinaista älyllistä haastetta en pelaamisessa kaipaa, en ainakaan Magicin ulkopuolella.

Ylipäänsä pidän peleistä, joiden perusidea on helppo omaksua, mutta jotka tarjoavat silti enenevissä määrin haastetta, kun niiden parissa viettää enemmän aikaa. Liian vaikeasti sisäistettävät pelit ovat aluksi stressaavia. Esimerkkinä vaikeasta alusta kävisi Fantasiapeleissä kokeilemani El Grande, jonka mekaniikka oli ensikertalaisen näkökulmasta, no, vähintäänkin haastava. Toisaalta voin silti ihastua aloittaja-epäystävälliseenkin peliin myöhemmin, tultuani sinuiksi sen kanssa.

El Grande

Erilaisista pelityypeistä tarinankerrontapelit ovat yksi suosikeistani. Esimerkiksi Once upon a timessa syntyvät tarinat ovat usein aivan päättömän kummallisia, mutta todella hauskoja. Samoin tarinankerrontaa ja nopanheittoa yhdistelevä, tuhannen yhden yön maisemiin sijoittuva Tales of the Arabian Nights kutkuttaa mielikuvitusta. Toinen itseäni erityisesti kiinnostava peliryhmä ovat Pandemian ja Kadonneen kaupungin tapaiset yhteistyöpelit, joissa kamppaillaan porukalla lautaa vastaan.

Tales of the Arabian Nights

Pelimekaniikan lisäksi minulle on tärkeää, että teema on mielenkiintoinen. Parasta on, jos sen lisäksi visuaalinen ilmekin miellyttää silmää. En ole koskaan ymmärtänyt esimerkiksi sitä, miksi sähköverkonrakennuspeli Power Gridissä lauta on niin sietämättömän ruma. Mekaniikka on mielenkiintoinen, teema erilainen, ja peli todella toimiva, mutta miksi, voi miksi, lauta näyttää niin kamalalta? Uudemmat lisäosien karttalaudat ovat vähän sievempiä, muttei niitäkään silti voi kauniiksi kehua.

Power Grid

Useimmiten pelaamani pelit valikoituvat kuitenkin enemmän tai vähemmän sattumalta. Joku tuo uuden pelin lautapeli-iltaan, kirjaston valikoimasta löytyy ennen tapaamaton tuttavuus tai kirpparilla putkahtaa vastaan jotain mielenkiintoista. Niinpä  päädyn usein pelaamaan kaikenlaista ja olenkin mielestäni pelien suhteen kokeilunhaluinen.

Blueprints

Joka tapauksessa kortti- ja lautapelien kanssa vietetyt hetket ovat niitä, jotka jäävät mieleen. Aikansa voi käyttää monella tavalla hyvin, mutta kyllä tämä tapa on yksi parhaista. : 3