keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Ajatuksia Käsikonsoleista: New 3DS XL

 Teksti: Samuli Leppälä

Maaliskuussa Nintendo sai rutistettua ulos uuden konsolin. Wii U:n katkeran mahalaskun jälkeen Switchiltä odotetaan suuria. Kaiken tohinan keskellä onkin hyvä pysähtyä ja suunnata katse menneeseen. Kannattaako vuonna 2017 enään hankkia 3DS konsolia?

Oman New 3DS XL (wau mikä nimihirviö) taskukonsolin hankin viime vuonna Prisman alelaarista ja hintaa laitteelle tuli lopulta 150 euroa. Jos joku ei vielä tunne Nintendon käsikonsoleita, niin 3DS on käsikonsoli joka pystyy luomaan 3D -efektiä ilman erillisiä laseja. Siinä on myös kaksi näyttöä, joista alempi on kosketusnäyttö.


New, new, new
2015 julkaistiin 3DS konsolista uusi "uusi" versio: new Nintendo New 3DS. Kyllä. Kuinka loistava nimi kerrassaan. Laitteessa on enemmän laskentatehoa kuin aikaisemmassa versiossa ja siihen lisätty oikealle kädelle oma pieni Circle Pad, eli eräänlainen huono analoginen tatti (joka epäilyttävästi muistuttaa vanhoista, erityisesti Lenovoista, löytyvää varahiirtä). Myös laitteen 3D ominaisuuksia on parannettu. Konsolista on saatavilla kaksi erillaista versiota: normaali ja XL, jonka näytöt ovat suuremmat kuin normaalissa versiossa. 

New 3DS XL:n ensimmäinen vaikutelma on laadukas. Konsoli tuntuu mukavan painavalta kädessä ja lisäksi se on yksinkertaisesti kaunis katsoa. Vaikka juuri kyseisen konsolin laadusta onkin liikkunut moitteita on oma kappaleeni hyvin viimeistellyn oloinen. Isona miinuksena konsolin mukana ei tule laturia. Jep, pöyristyttävää. Nintendo on ilmeisesti selitellyt tätä sillä, että laitteen hintaa on saatu näin alennettua. Lisäksi heidän mukaansa laitetta kuitenkin ostavat vain ne kuluttajat, joilla on jo 3DS ja he haluavat päivittää laitteensa. Voi sinua Nintendo, sinä se et koskaan opi.


Suorituskyvyltään ei laite pääse lähellekkään esimerkiksi PS Vitan tasoa, mutta siltikään eivät pelit vallan kamalilta näytä. Ja pelit ovatkin ehdottomasti 3DS:n vahvin puoli. Konsoli tukee alkuperäisen DS:n, 3DS:n ja New 3DS:n (joita ei kuitenkaan ole paljon) pelejä. Nintendon eShopista voi myös hankkia vieläkin vanhempien konsoleitten pelejä. 


"Apua, en tunne käsiäni"
New 3DS XL:n kontrollit tuntuvat napakoilta ja henkilökohtaisesti pidän konsolin vasemmanpuoleisesta Circle Padista, eikä oikeanpuoleinen minitattikaan mikään katastrofaalisen kauhea ole. Kuitenkin käsikonsoliksi se on huomattavan iso ja raskas. Kun tähän vielä yhdistetään omastakin laitteestani löytyvä alumiininen suojakuori, on laite painava ja sen verran epämukava käsissä, että vähänkään pidempien pelisessioiden välissä on pidettävä pieniä taukoja, jotta veri lähtee uudelleen kiertämään sormiin saakka. 


Keräilyarvoa 3DS:n peleillä on paljon, kuten lähes kaikilla muillakin Nintendon konsolien peleillä. Näin ollen esimerkiksi PSP:hen verrattuna on tämän konsolin pelien keräily huomattavasti kalliimpaa. Halvimmillaankin käytetyistä peleistä joutuu maksamaan noin 10 euroa ja kalleimmillaan  jopa 40-50 euroa. Toisaalta hankitut pelit ovat todennäköisesti tulevaisuudessa vieläkin arvokkaampia.

Omistan tämän kyseisen konsolin lisäksi myös 2DS:n ja minun on pakko sanoa, että pidän siitä jopa enemmän kuin tästä. Se istuu paremmin käsiini, se ei aiheita kramppeja, siinä ei ole löysiä saranoita, se on kevyt ja sillä pystyy pelaamaan käytännössä kaikkia samoja pelejä (paitsi Xenoblade Chronicles 3D:tä) kuin New 3DS XL nimihirviöllä. Kaiken lisäksi 2DS:n saa puolet halvemmalla. Joten vastaus kysymykseen: kannattaako 3DS konsolia hankkia enään vuonna 2017 on helppo. Ehdottomasti. Laitteita tuetaan vielä toistaiseksi täysin ja pelejä ilmestyy säännöllisesti. Kannattaa kuitenkin miettiä minkä mallin hankit. Henkilökohtaisesti suosittelen 2DS konsolia sen kaikessa yksinkertaisuudessa.



👇
New 3DS XL on Nintendon ehkä viimeinen puhdas käsikonsoli ja siinä näkyy vuosien osaaminen. Kuitenkin parannukset ovat olleet pieniä suhteessa aikaisempiin malleihin. Kannattaakin siis miettiä haluatko maksaa kaikista herkuista 200 euroa, vai riittäisikö esimerkiksi alle 100 euroa 2DS:stä. Keräilyn kannalta Nintendon käsikonsolit eivät ole halpoja, mutta pienikin kokoelma voi olla tulevaisuudessa arvokas.

Hinta: 2/5
Pelattavuus: 4/5
Keräiltävyys: 5/5

Lopullinen arvio 4.5/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti